Katselin perjantaina Yle Teemalta ilmeisesti viimeisimmän filmatisoinnin Charles Dickensin klassikkoteoksesta Suuria odotuksia. Elokuva on vielä nähtävillä Yle Areenassa. Jostain syystä elokuva on suomennettu nimellä Suuret toiveet. Wikipedian mukaan kirja on suomennettu 1960-luvulla nimellä Loistava tulevaisuus. Tarina kertoo Pip nimisestä pojasta joka alussa auttaa maastakarkoitettua vankia. Myöhemmin hän tapaa erikoisen Neiti Havishamin ja hänen tyttärensä Estellen. Pian hän saa kuulla olevansa salaperäisen hyväntekijän suosiossa ja matkustaa Lontooseen oppimaan herrasmiehen tavoille. Salaperäinen hyväntekijä saapuu paikalle ja monet solmut alkavat aueta.

Näin työttömänä koen välillä suuria toiveita ja odotuksia kun olen laatinut hyviä hakemuksia avoimiin työpaikkoihin jotka vastaavat kokemustani ja työpaikka myös toiveitani. Viime viikolla laitoin kaksi. Eilen sunnuntaina yhden ja tällä viikolla vielä yhden jos en kahta. Soittelen ensin kontaktihenkilölle ja kyselen tarkemmin.

Suuria odotuksia on ilmassa. Aika kuluu. Mitään yhteydenottoa ei kuitenkaan kuulu. Tuntien työ javaivannäkö o valunut hiekkana pois sormistani. Se harmittaa ja alkaa vaivata. Työnhakuvalmentajani muistutti käyttää hyvää fiilistä hakemuksissa. Hyvää fiilistä tulee hakemuksista mielenkiintoisiin tehtäviin ja etenkin kun niitä nyt tuntuu olevan avoinna useampi. Onko niin että yritykset saavat satoja hakemuksia eivät voi edes automaattivastausta sähköpostilla lähettää? Monesti tuntuu että olen unohdettu jo haastattelun jälkeen. Vaikka suuria odotuksia on minulla mielessä.

Välillä on vaikea löytää intohimoa työnhakuun. Onneksi tänään oli kevätpäivänseisaus ja ilma väreili onnistumista. Ehkä vielä on loistava tulevaisuus myös minulle edessä?